
Keikyän Kotiseutumuseossa kokeillaan ilta-aukioloa vanhana juhannuspäivänä eli keskiviikkona 24. kesäkuuta. Näyttelyihin pääsee tutustumaan kello 18-20.
”Heti aluksi on murreopastus”, vinkkaa Keikyän Museo- ja Kotiseutuyhdistyksen puheenjohtaja Heli Vinha. ”Mäkitupalaismökin akka Hilja tutustuttaa museoon Keikyän murteella”, hän paljastaa.
Perusnäyttelyn lisäksi museossa esillä on esimerkiksi vanhanajan tekstiilinhuoltoa ja perinnepelargoneja. ”Uutuutena perinnepelargoneja on pieni erä myytävänä”, vinkkaa Heli Vinha viherpeukaloille.
Kuluvana kesänä Keikyän Kotiseutumuseo on säännöllisesti avoinna 16. elokuuta saakka sunnuntaisin kello 13-16. Koko perheen Perinnepäivänä sunnuntaina 30. elokuuta teemana ovat keikyäläiset laukku- ja nahkatyöt kello 12-16. Ryhmiä museoon otetaan vastaan erikseen sopien syyskuulle saakka. Rakennuksissa ei ole lämmitystä.
Keikyän Kotiseutumuseoon on vapaaehtoinen pääsymaksu.